Hämeenlinnan Rotarykalenterit

12.11.2012

Viikkokokous 12.11.2012

Presidentti Timo Heinonen toivotti 25 omaa jäsentä ja 5 vierailijaa tervetulleeksi. Luokite-esitelmän piti Juha Isosuo aiheesta Hämeenlinna tänään. Juhan aihe oli erityisen osuva, koska hän esitteli tänään valtuuston käsittelyyn meneviä talousarvioasioita. Budjetti perustuu nykyiselle 19,5 % veroäyrille. Korotuspaineita on odotettavissa vuodelle 2014. Jo ensi vuodelle on laadittu 500.000 € ylijäämäinen budjetti.

Hämeenlinna on menestynyt monella mittarilla mitattuna hyvin. Esimerkiksi väkiluku on kasvanut hallitusti, ja työttömyysaste (8,4 %) on pysynyt alle maan keskiarvon. Myöskään kuntaliitosten irtisanomissuoja ei ole aiheuttanut ongelmia Hämeenlinnassa. Suurimmaksi haasteiksi Juha Isosuo näkee kaikkia kuntia koskevan velkaantumisen ja rakennuskannan rapistumisen. Hämeenlinna kaupungin lainakanta on vuodelle 2013 noin 3000 €/asukas. Tässä luvussa eivät ole mukana liikelaitosten velat.

Koko budjetti vuodelle 2013 löytyy täältä.

Kaupungin nettisivuilla kerrottiin jo illalla, että uusi valtuusto hyväksyi talousarvion.

Klikkaa kuva suuremmaksi!

Ei kommentteja: