Hämeenlinnan Rotarykalenterit

26.2.2014

IC-kokous Kalpalinnassa 26.2.2014

Lähes 30 rotaria ja heidän puolisoaan kokoontui Turengin Kalpalinnaan. IC-kokouksen järjesti Janakkalan RK, ja alustuksen piti Jarmo Kalpala.
Hän kertoi asiantuntevasti Kalpalinnan synnystä ja värikkäästä historiasta. Kiianlinna täyttää tänä vuonna 75 vuotta ja Kalpalinna 50 vuotta. Jo vuonna 1950 Kiianlinnaan hankittiin Suomen ensimmäinen hiihtohissi. Eino Kalpala kuuli lumitykeistä, joten sellainen hankittiin. Jo 1960-70 -luvulla saatiin käyttöön sähköinen ajanotto, rinnevalot ja muovimäki.

Rinnebusiness on yrittäjän kannalta riskialtista. Heikkoina lumitalvina, kuten tänä vuonna, on vaikeaa päästä kannattavaan liiketoimintaan. Kalpalinnassa on kehitelty uusia tuotteita, joista tärkein on Calpis Bike Park. Alamäkipyöräily kerää kesäisin Kalpalinnaan sekä harrastajia että kilpailijoita.

Katso lisää Kalpalinnasta tästä linkistä.

17.2.2014

Viikkokokous 17.2.2014

Presidentti Satu Suonperä toivotti 22 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa tervetulleeksi. Marjaana Jokisen esitys oli peruuntunut, minkä johdosta käytimme kokousajan ajankohtaisista asioista tiedottamiseen. Mika Mäkelä esitteli seuraavan rotarykauden teemamme lapset ja nuoret sekä Sibeliuksen juhlavuosi. Hämeenlinnan klubien kanssa pyritään käynnistämään jokin yhteinen projekti.

Piirikonferenssi pidetään 12.-13.4. Hämeenlinnassa. Ilmoittautumista varten on perustettu webbisivut piirin sivujen yhteyteen, jonne pääsee tästä linkistä.

Anne Ranta-Eskola kertoi vaihto-opiskelijoistamme. Uusi vaihtarimme Saara Hilden on päässyt toivomaansa paikkaan Argentiinaan. Ensi syksynä meillä on siis yhtä aikaa 2 vaihto-oppilasta Hämeenlinnassa.

10.2.2014

Viikkokokous 10.2.2014

Presidentti Satu Suonperä toivotti 29 omaa jäsentä ja 7 vierasta tervetulleeksi. Hän jakoi paperiversiot kevään kokouskalenterista. Pekka Nissilä toi terveiset Kamerunin kummitytöltämme Lacaine Dina Andangilta. Hänestä on kasvanut terve 9-vuotias tyttö. Plan-järjestö on parantanut järjestelmiään, joten yhteydenpito on jatkossa helpompaa.


Luokite-esitelmän piti Markku Moilanen aiheesta Säästöpankkien yhteenliittymä. Finanssialalla on tullut voimaan monia kansallisia ja eurooppalaisia sääntelyitä:

  • kovemmat vakavaraisuusvaateet
  • kovemmat likviditeettivaateet
  • kovemmat riskienhallinnan ja -valvonnan vaateet.

Sijoittajien ja viranomaisten silmissä Säästöpankit eivät ole ryhmä. Siksi säästöpankkien oli luotava kilpailukyvylleen onnistumisen mahdollisuudet, "suojakilpi ulkomaailmaa vastaan". Yhteenliittymässä on mukana 25 säästöpankkia, joista yksi on Lammin Säästöpankki. Se on 6. suurin säästöpankki 421 miljoonan euron taseellaan. Säästöpankkien lisäksi ryhmään kuuluu SP-rahasto, Duo, Sp-Koti, SPKP, Nooa ja Sp-Hypo. Raha- ja pääomamarkkinoilla saadaan aikaan skaalaedut, mutta omalla alueella ollaan lähellä asiakkaita ja paikallisia sidosryhmiä.

3.2.2014

Viikkokokous 3.2.2014

Presidenti sijaisena Mika Mäkelä toivotti 22 omaa jäsenta ja 7 vierailijaa tervetulleeksi. Australialainen vaihto-opiskelijamme André Ross oli esittäytymässä ensimmäistä kertaa klubissamme. Hän on ollut vasta viikon Suomessa, joten pidempi esittely tulee myöhemmin.


Olemme saaneet klubiimme uuden vaihtojäsenen. Hän on Heimo Toiviainen Pietarsaaren klubista.


Klubiesitelmän piti sijoituspäällikkö Pertti Rokkila Lammin Säästöpankista. Hänen aiheenaan oli Markkinakatsaus ja Säästöpankin varainhoito.

Säästöpankin näkemyksen mukaan maailmantalous kasvaa ja kasvuvauhti kiihtyy. Raaka-aineiden hinnoissa selluloosa on noussut vuodessa eniten, 9, 3 %. Kiinan BKT nousi viime vuonna kolmannella kvartaalilla 7,8 %, Venäjän 1,2 % ja Euroalueen -0,4 %. Eri maiden kasvuluvut näkyvät seuraavasta kuvasta. Klikkaa kuvat suuremmiksi.


Kymmenen vuoden lainan korkotasot vaihtelevat Euroopassa 1,82 - 7,75 %. Kriisimaiden korot ovat kääntyneet laskuun eli rahoittajien usko niihin on palannut. Maailman eri pörssit ovat kehittyneet positiivisesti Aasiaa ja Venäjää lukuun ottamatta.