Hämeenlinnan Rotarykalenterit

28.11.2011

Viikkokokous 28.11.2011

Presidentti Jari Kovalainen toivotti 26 omaa jäsentä ja 5 vierailijaa tervetulleeksi. Hän informoi hämeenlinnalaisille nuorille tahtävästä päidekyselystä. Matti Poikolainen on asetettu kuvernööriehdokkaaksi vuosille 2014-2015. Ensi viikon esitelmän pitää eversti Pekka Toveri. 


Viikkoesitelmän piti toimitusjohtaja Mikko Koivulehto aiheesta Teknologiakeskus Innopark Oy. Suomessa on 30 teknologiakeskusta, joista Innopark on 6. suurin. Teknologiakeskus on sijoittanut yrityksille vuokrattaviin kiinteistöihin yhteensä yli 37 miljoonaa euroa vuosina 2001-2011. Tällä hetkellä vuokrausaste on hyvä muualla paitsi Lammin kiinteistössä. Tiloissa on yhteensä 92 yritystä ja näissä 800 työntekijää. Innoparkin pääpaikka on Visamäen korkeakoulukeskuksessa, mutta myös Painokankaalla on Steelin ja Innosteelin tiloja. Julkisuudessa on kirjoiteltu paljon Innoparkin rahoituksesta. Nyt on menossa talouden tasapainotus, lainojen siirto kaupungille sekä yhtiörakenteen järjestelyt. Osa toiminnoista ulkoistetaan ja kuluja karsitaan. Vaikutukset näkyvät vuonna 2012.



Innoparkin perustehtävä on teknologiakeskuskonseptin kautta

  • kehittää Hämeenlinnan työssäkäyntialueen vetovoimaa
  • kehittää korkean osaamisen yrityksiä ja teknologiayrityksiä
  • synnyttää uutta liiketoimintaa ja uusia yrityksiä.
Ydinliiketoiminnan alueet ovat
  • kone ja metalli (12 yritystä)
  • digibusiness (15 yritystä)
  • asuminen (hyvinvointi ja ympäristö 23 yritystä)
  • elintarvike.

21.11.2011

Matti Oikarinen väitteli tohtoriksi


Matin väitöstilaisuus oli perjantaina 18.11.2011 uuden Musiikkitalon tiloissa. Väitöskirjan aihe on "Urkurin soittoasennon biomekaaninen analyysi - Videointi vartalon ja raajojen liikkeiden kuvaajana". Vastaväittäjänä olivat emeritusprofessori Pentti Pelto ja LitT, dosentti Juha Oksa. Kustoksena toimi professori Vesa Kurkela.


Voit tutustua työhön tarkemmin tästä linkistä.




ONNEA MATTI!

Vuosikokous 21.11.2011

Presidentti Jari Kovalainen toivotti 27 omaa jäsentä ja yhden vierailijan tervetulleiksi. Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Jari Kovalainen ja sihteeriksi Ilpo Kleemola. Esityslistalla olivat sääntömääräiset asiat. Jari Papunen esitteli vuoden 2010-2011 toimintakertomuksen ja Ossi Halonen tuloslaskelman ja taseen. Timo Heinosen ollessa estynyt Jari Kovalainen esitteli uuden hallituksen. Tarkempaan ohjelmaan ja komiteoiden miehitykseen palataan myöhemmin.

17.11.2011

Viikkokokous 14.11.2011



Timo Sollo esitteli omaa yritystään Kirvestyöt Timo Sollo Oy:tä. Se on hämeenlinnalainen rakennusyritys, joka on erikoistunut korjausrakentamiseen. Yritys on perustettu 1987 ja siinä on 11 vakinaista työntekijää. Katso lisätietoja tästä linkistä.

7.11.2011

Viikkokokous 7.11.2011

Presidentti Jari Kovalainen toivotti 8 vierailijaa ja 36 omaa jäsentä tervetulleiksi. Hän kertoi seuraavan viikon esityksestä, jonka pitää Timo Sollo. Timo esittelee myös uudistetun Hämeenlinnan seudun rotarykalenterin.


Viikkoesitelmän piti toimitusjohtaja Leena Kähkönen Hämeenlinnan Eteläranta Oy:stä. Aluksi Juha Isosuo esitteli luennoitsijan. Eteläranta Oy on kaupungin omistama yhtiö, jonka tehtävä on suunnitella ja kehittää Etelärannan aluetta. Kaupunki tavoittelee tästä ainutlaatuisesta alueesta sijoitusten lisäksi myös tuottoja. Leena Kähkösen vetämässä hankkeessa etsitään uusia toteutus- ja rahoitusmalleja, joissa ulkopuoliset sijoittajat rahoittavat hankkeen. Koko alueen kaavarunko pyritään saamaan valmiiksi 2012 lopuun mennessä. Ensimmäisenä osaprojektina toteutuu Wetterhoffin ja linja-autoaseman asemakaava. Koko alueen asemakaava valmistuu vuoden 2015 aikana. Alue liitetään osana kansalliseen kaupunkipuistoon, ja se tulee sisältämään asuinrakennuksia, vapaa-ajan rakennuksia sekä toimitiloja ja liikerakennuksia.