Hämeenlinnan Rotarykalenterit

24.5.2010

Viikkokokous 24.5.2010

Paikalla oli Hämeenlinnan Rotaryklubista 27 jäsentä ja 7 vierailijaa eli yhteensä 34 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth avasi kokouksen kello 12.26 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Pekka Nissilä kertoi klubin 6 vuotiaan Kamerunilaisen kummitytön kuulumisia. Hämeenlinnan rotaryklubi on sitoutunut mm. osallistumaan kummilapsen koulutukseen. Pekka esitti kiitokset Tapiola-ryhmän Läntisen alueen paikallisjohtajalle Heikki Lindrothille, jonka myöntämän lahjoituksen avulla kummitoimintaa rahoitetaan. Seuraava kokous järjestetään yritysvierailuna Suomen yrittäjäopistolle (Kirjastokatu 1) maanantaina 31.5.2010 klo. 12.00. Toimintaa esittelee yksikönjohtaja Maria Elina Taipale.

Majuri Ilpo Kleemola kertoi luokite-esitelmässään millainen on Länsi-Suomen Huoltorykmentti (LSHR) vuonna 2010. LSHR on suurin Suomen neljästä huoltorykmentistä. Sillä on useita toimipisteitä koko Länsi-Suomen sotilasläänin alueella, joissa työskentelee yhteensä 424 henkilöä. Huoltorykmentti toimii asiantuntijana huoltoon liittyvissä asioissa, tukee Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukkoja sekä ylläpitää vastuullaan olevia järjestelmiä.

Esitelmässään Ilpo Kleemola kertoi LSHR:n tehtävistä ja toiminnasta osana Maavoimien huoltojärjestelmää, jossa neljä alueellista huoltorykmenttiä muodostavat valtakunnallisen verkoston. Maavoimien Materiaalilaitoksen organisaatioon kuuluvan LSHR:n motto on ”Sustinete proelium” eli ”Tukea taisteluun”. LSHR:llä on myös omat nettisivut. Klikkaa kuva suuremmaksi! 

Hämeenlinnassa 24.5.2010
Jari Kovalainen
II Sihteeri

23.5.2010

Taideterapiaa afrikkalaisessa lastenkodissa

Rotarit avustavat Kampalassa Ugandassa olevaa Bitonen lastenkotia ja -koulua. Oppilaina on 8-18-vuotiaita lapsia, jotka ovat menettäneet kotinsa sisällissodan, sairauksien tai taloudellisten syiden vuoksi. Taiteen avulla vahvistetaan nuorten itsetuntoa ja annetaan heille uusia taitoja elämää varten.

RVM - Bitone from Rotary International on Vimeo.

22.5.2010

RI-presidentti John Kenny kertoo poliokampanjasta

Kohta presidenttikautensa päättävä RI-presidenttimme John Kenny kertoo polion vastaisesta kampanjasta tuoreella YouTube-videolla.

19.5.2010

Viikkokokous 17.5.2010

Paikalla oli Hämeenlinnan Rotaryklubin jäseniä 27 ja 5 vierailijaa, yhteensä 33 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth avasi kokouksen kello 12.25 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Käätyjen vaihtotilaisuus Hämeen linnassa 22.6. Tilaisuus alkaa kello 17 historiallisella osuudella, mm. lyhyt ristiretki keskiaikaan. Kello 18 linnan leivintuvassa alkaa varsinainen käätyjenvaihtotilaisuus illallisineen. Tilaisuus on avec. Ilmoittautumisia otetaan vastaan. Janakkalan Rotaryklubi on kutsunut 40-vuotisjuhlaansa, joka pidetään 29.6. kello 19 Metsänvartijan tilalla Harvialantie 792. Ilmoittautumiset juhlaan Erkki Niemelle (erkki.niemi(at)kolumbus.fi), illalliskortin hinta 50 €. Ensi viikon viikkokokousesitelmän pitää Ilpo Kleemola aiheesta Länsi-Suomen huoltorykmentti.

Kokouksen esitelmän piti tuleva presidentti Jari Papunen aiheesta Hämeenlinnan Rotaryklubin toimintasuunnitelma 2010-2011. Tästä linkistä löytyvät esityksen ”diat”.

Pirjo Nurminen
1. sihteeri

12.5.2010

IC-kokous 12.5.2010 teatterilla


Verkatehtaan klubin isännöimässä IC-kokouksessa oli paikalla 34 rotaria. Hallintojohtaja Jukka Jokinen esitteli Verstaassa ensin tunnin verran teatterin historiaa ja rakennusprojektia. Tämän jälkeen teimme kirtokäynnin nykyisiin ja uusiin tiloihin. Suurenna alla olevat kuvat näyttämötornista, katsomosta, ja saniteettitiloista klikkaamalla. Lisätietoja teatterista löytyy täältä.


3.5.2010

Viikkokokous 3.5.2010

Paikalla oli 28 Hämeenlinnan Rotaryklubin jäsentä ja 8 vierasta, yhteensä 36 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth avasi kokouksen kello 12.25 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Olli Kausti kertoi tulevasta vierailustaan Virossa, jossa hän tapaa Suomen sodissa palvellutta veteraania. Presidentti ilmoitti että lippuja on saatavilla keskiviikkona 12.5.2010 klo 19.00 Palokunnantalolla pidettävään Hämeenlinnan Mieskuoron "Hämäläinen Vappu” -konserttiin. Vanhan ja uuden hallituksen jäsenille tarkoitettu Klubineuvottelu pidetään 05.05.2010 alkaen klo 15.00 Nordealla. Seuraava kokous on Verkatehtaan klubin järjestämä IC kokous 12.5.2010 alkaen klo. 8.00 aiheena uuden teatterin esittely.

Kokouksen esitelmän piti toimitusjohtaja Markku Moilanen aiheesta Ajankohtaista pankkimaailmasta (Markkinanäkemys, huhtikuu 2010). Markku kertoi esitelmässään ajankohtaisista talousasioista nykyisessä maailmantilanteessa. Kreikan tilanne on tunnetusti huono. Tällä hetkellä markkinat eivät ole vakuuttuneita Kreikan kykyyn hoitaa talouttaan, mikä vaikuttaa koko EU:n laskemalla euron arvoa. Ratkaisua asiaan kaavaillaan muiden EU jäsenvaltioiden myöntämällä, jopa 110 miljardin euron ”apupaketilla”. Olisi erittäin tärkeää että ratkaisu Kreikan asiassa aikaansaataisiin nopeasti painottaa Markku Moilanen. Toisaalta euron devalvoituminen on parantanut EU maiden teollisuuden kilpailukykyä.

Markku Moilanen esitteli tärkeimpiä talouden indikaattoreita, joiden perusteella voidaan tehdä johtopäätös että maailmantalouden taantuma on ohi. Raaka-aineiden kysyntä kasvaa. Öljyn hinta on nousussa, samoin kuin tavaran liikkuvuutta kuvaavat kuivarahtihinnat. USA:n BKT sekä yksityinen kulutus on kasvussa. Asuntomarkkinat heräilevät ja teollisuuden osastopäälliköt uskovat tulevaisuuteen. Vastaavasti Kiinan talousluvut osoittavat kasvua. Venäjällä ja EU:ssa kuten esim. Suomessa kehitys on ollut hieman hitaampaa, mutta positiivisia merkkejä on näkyvissä. Suomen osalta talouden laantuma oli todella nopeaa esim. 90 -luvun lamaan verrattuna ja eteni lähes reaaliaikaisesi ATK järjestelmien myötä.

Mielenkiintoisen esityksensä lopuksi Markku Moilanen esitteli tämänhetkisiä näkemyksiä koroista sekä osakekaupasta. Markun esittämät kalvot löytyvät tästä linkistä.

Hämeenlinnassa 3.5.2010
Jari Kovalainen
II Sihteeri