Hämeenlinnan Rotarykalenterit

11.12.2017

IC Kauneimmat joululaulut 11.12.2017

Vanhan perinteen mukaan Hämeenlinnan klubi järjesti keskusseurakuntatalossa IC-kokouksen kaikille Hämeenlinnan klubeille avec-tilaisuutena. Meitä oli paikalla yhteensä 30 henkilöä.



Aloitimme torttukahvilla. Tilaisuuden juonsi Satu Suonperä, ja pianosäestyksestä vastasi Matti Oikarinen. Kuulimme yleisön joukosta spontaaneita puheenvuoroja muutamien laulujen herättämistä tunteista ja muisteluista.

Hyvää ja Rauhallista Joulua
kaikille rotareille perheineen!

4.12.2017

Viikkokokous 4.12.2017

Kokoonnuimme Museo Militarian tiloihin, jonne kokouspaikkamme siirtyy ensi vuoden alussa.  Presidentti Helena Lehkonen toivotti 16 jäsentämme sekä vaihto-oppilaamme Olivian ja Samuelin tervetulleeksi. Helena muistutti, että ensi viikolla ei ole päiväkokousta, vaan kokoonnumme Keskusseurakuntatalolle laulamaan kauneimpia joululauluja illalla klo 19.

Museo Militarian johtaja Miia-Leena Tiili toivotti omasta puolestaan meidät tervetulleeksi nyt vierailulle ja ensi vuonna säännöllisiin viikkokokouksiin. Hän kertoi, että museolla on 14.12. klo 16 koko perheelle tarkoitettu kuusijuhla.


Meille oli varattu opastettu vierailu museon näyttelyihin. Sen veti asiantuntemuksella Hannu Virta. Hän kertoi, että nykyinen Museo Militaria on syntynyt, kun alkuperäiseen tykistömuseoon liitettiin Viestimuseo ja Pioneerimuseo.


Tarkempia tietoja museosta löytyy nettisivuilta tästä linkistä. Tutustumiskäyntimme lopuksi Matti Savonjousi piti puheen 100-vuotiaalle itsenäiselle Suomelle. Saamme olla kiitollisia aikaisemmille sukupolville siitä, että meillä on monilla eri mittareilla maailman paras tai parhaiden joukossa oleva maa.


27.11.2017

Viikkokokous 27.11.2017

Presidentti Helena Lehkonen avasi kokouksen ja toivotti 18 omaa jäsentämme sekä 3 vierailijaa tervetulleeksi. Helena kertoi neuvotteluista, joita on käyty uuden kokouspaikan löytämiseksi. Eniten kannatusta sai Museo Militaria, jossa jo kokoontuu torstaisin Vanajaveden klubi. Se on edullisin ja myös ruokailu hoituu kätevästi. 

Seuraava kokous ma 14 12. pidetään Militariassa, jolloin on mahdollista testata palveluita. Ruokailu alkaa klo 11 ja 11.30-12.30 meille on järjestetty opastettu museokierros itsenäisyyspäivän merkeissä.

Kokousesitelmän piti Jukka Kuussaari aiheesta Aisti(yli)herkkyydet ja niiden tietoinen vähentäminen.


Jukka kuvasi asiantuntevasti mitä aistiyliherkkyys on ja miten sitä voidaan hoitaa. Aistiyliherkkyys voi ilmetä tuoksu/hajuherkkyytenä, kemikaaliherkkyytenä, ääniherkkyytenä, sähköyliherkkyytenä tai kosketusyliherkkyytenä. Jukan esittämät kalvot löytyvät täältä.


20.11.2017

Vuosikokous 20.11.2017

Presidentti Helena Lehkonen toivotti tervetulleeksi 16 omaa jäsentämme ja yhden vierailijan.


Helena valittiin vuosikokouksen puheenjohtajaksi. Sääntömääräiset asiat käsiteltiin, tilinpäätös vahvistettiin ja vastuuvelvollisille myönnettiin vastuuvapaus. Past-presidentti Marco Björkskog toi puheenvuorossaan terveiset entiseltä vaihto-oppilaaltamme Noah Storeyltä Kanadasta. Noah oli meillä vaihdossa vuosina 2015-2016. Klikkaa kuvat suuremmiksi!


13.11.2017

Viikkokokous 13.11.2017

Presidentti Helena Lehkonen avasi kokouksen toivottamalla 23 omaa jäsentämme ja 3 vierailijaa tervetulleeksi. Pekka Nissilä kertoi kirjeenvaihdosta afrikkalaisen kummityttömme kanssa, ja Anne Ranta-Eskola informoi Suomi-Amerikka -yhdistyksen jäsentoiminnasta.

Esityksen pitäjäksi oli kutsuttu metsäasiantuntija Jussi Luukko Stora Ensosta.


Suomessa on kaikkiaan 17 paperitehdasta, 15 kartonkitehdasta ja 15 massatehdasta. Stora Ensolla on 26.000 työntekijää 35 eri maassa. Suomi siis elää edelleen puusta. Perinteisen paperin kysyntä vähenee, mutta sellulla on kasvava kysyntä maailmalla. Tämä johtuu siitä, että "kaikki, mikä tänään valmistetaan uusiutumattomista materiaaleista, voidaan huomenna valmistaa puusta". Alla olevissa kuvissa on muutamia esimerkkejä.




Puuston kasvu on Suomessa 110 miljoonaa m3 ja kokonaispoistuma 82 miljoonaa m3. EU:ssa väännetään parhaillaan kättä siitä, minkä verran Suomi saa hakata puuta jatkossa. Klikkaa kuvat suuremmiksi.


6.11.2017

Viikkokokous 6.11.2017

Päivän esitelmän autosuunnistuksesta piti Seppo Sulku. Hän kertoi ensin jääneensä runsas vuosi sitten eläkkeelle maanmittaustoiston päällikön tehtävistä ja on ryhtynyt kirjoittamaan toimiston historiikkia. 300-sivuisesta kirjasta on valmiina 2/3. Häntä työllistää myös 95-vuotiaan äitinsä omaishoitajana toimiminen Ähtärissä, jossa myös riittää metsän raivaustyötä. 



Harrastuksena Sepolla on ollut autosuunnistus jo 70-luvulla, ja nyt 35 vuoden tauon jälkeen hän on toiminut poikansa Samulin kartanlukijana autosuunnistuksessa niin hyvällä menestyksellä, että kuudesta kilpailusta on voitettu neljä. Autosuunnistuksessa ei kilpailla nopeudessa, vaan tarkkuudessa. On noudatettava tarkalleen tiettyä keskinopeutta ja on löydettävä kaikki tarkastusasemat. Reitin varrella on lisäksi kylmiä tarkastuspisteitä, joista poimituilla koodeilla varmistetaan, että kilpailijat ovat ajaneet oikeaa reittiä.KIlpailun voittaa vähiten virhepisteitä saanut kuljettaja/kartanlukijapari.  

Oleellista on että kuljettaja ymmärtää oikein kartanlukijan ohjeet. Luokkia on E:stä A:han, joista A on mestariluokka eli AM. Samuli ja Seppo Sulku ovat kilpailleet E-luokassa Sepon vaimolta lainatulla pienellä je näppärällä Nissan Micralla. Varusteena on vain kellona toimiva kännykkä kojelaudalla. Pimeään aikaan tarvitaan myös kartanlukuvalo ja autoon lisävalot eteen ja taakse. Autoon saattaa tulla kilpailun aikana naarmuja ja kolhuja, kun toisinaan joudutaan ajamaan hiekkakuopissa ja pusikoissa, joissa ei ole edes näkyvää tieuraa. Vaimon auto saatiin kuitenkin palautettua virheettömänä.

Mestariluokassa käytetään laitetta, joka näyttää montako sekuntia on poikkeama ihanneajasta. Laitteen päällä on lisäksi trippimittari, jonka kartanlukija saa nollattua jalkapolkimella irrottamatta otettaan kartasta.
Lopuksi Seppo kannusti rotareja tulemaan mukaan pareina kokeilemaan lajia. Keskustelussa kysyttiin miten vaimon auton voi saada lainaksi tällaiseen kilpailuun. Se onkin kuulemma tässä vaikeinta.

IMG_3183 Tällaisia ovat kilpailussa käytetyt kartat. Seppo osoittaa lähtöpaikkaa kauppakeskus Tuulosta
IMG_3184 Tarkempi kartta, jossa pyöritään teollisuushallin pihassa tarkoin määräättyä reittiä
IMG_3185 Mestariluokan laite, joka näyttää poikkeaman ihanneajasta ja päällä trippimittari
IMG_3188 Seppo ja Samuli reitillä vaimon Micralla
IMG_3189 On tultu tarkastusasemalle paikassa, jossa on tuskin näkyvää tietä
IMG_3179 Aloituskuva
IMG_3180 Lehtileike
IMG_3181 Esitelmöitsijä
IMG_3182 Ajopöytäkirja








Raportin laati Antero Lähteenmäki.

2.11.2017

Yhteiskokous Vanajaveden kanssa 2.11.2017

Vanajaveden klubin presidentti Matti Ronkainen toivotti 23 Vanajaveden jäsentä ja 3 Hämeenlinnan klubin jäsentä tervetulleeksi yhteiskokoukseen. Olavi Mäntysaarta muistettiin 80-vuotispäivän johdosta. Presidentti muistutti tulevasta ohjelmasta. Perjantaina 10.11. järjestetään Aistihuone-projektin hyväksi kirkkokonsertti Poltinahon seurakuntatalolla. Kaikki ovat puolisoineen ja ystävineen tervetulleita. Ohjelmalehtisen voi lunastaa ovelta.

Kokousesitelmän piti ylituomari Ann-Mari Pitkäranta Hämeenlinnan hallinto-oikeudesta. Hänen aiheenaan oli Oikeuslaitos - nyt ja tulevaisuudessa. 


Oikeuslaitoksella on edessään monia haasteita. Lainsäädäntö lisääntyy ja monimutkaistuu. Globalisaatio tuo mukanaan uusia haasteita, kuten kansainvälisen rikollisuuden ja vuonna 2015 10000 turvapaikanhakijaa. Kaiken lisäksi julkisen sektorin menoja karsitaan. Kaikesta huolimatta oikeuslaitos on oikeuden suojan, yhteiskunnan toimivuuden ja yhteiskuntarauhan kulmakivi.

Oikeuslaitoksen tehtävänä on tuottaa oikeita ratkaisuja, kohtuullisessa ajassa ja kohtuullisin kustannuksin. Ann-Mari Pitkärannan mukaan Rotaryn 4 kysymyksen koe soveltuu hyvin myös oikeuslaitoksen periaatteiksi.

16.10.2017

Viikkokokous 12.10.2017

Presidentti Helena Lehkonen toivotti 16 omaa jäsentämme 2 vierailijaa ja esitelmän pitäjät Nuorkauppakamarista tervetulleeksi. Kokouksen alussa past-presidentti Marco Björkskog ojensi Helenalle kukkakimpun hänen 50-vuotispäivänsä johdosta.


Esitysaiheena oli Tuhat nuorta johtajana. Se on kauppakamarien, nuorkauppakamarien ja JET-verkoston yhteinen ja valtakunnallinen projekti. Projektia esittelivät puheenjohtaja Pauliina Turpela (kuvassa vasemmalla) ja sihteeri Pauliina Hirviniemi Hämeenlinnan Nuorkauppakamarista



Tavoitteena on saada tuhat 17-24 -vuotiasta nuorta yhdeksi päiväksi yrityksiin seuraamaan johtajien toimintaa. Katso lisätietoja täältä.

Nuorkauppakamarilaiset ovat Hämeenlinnassa aktiivisia toimijoita. Tästä yhtena osoituksena on ensi vuoden lopussa Petäyksessä järjestettävä Johtajuusakatemia.

12.10.2017

IC-kokous 12.10.2017

Vanajaveden klubin järjestämässä IC-klubissa Museo Militarian tykkihallissa vieraili piirikuvernööri Mikko Hörkkö vaimoineen. Koko Hörkön perhe on aktiivisesti mukana Rotary-liikkeessä.


Mikko evästi meitä hämeenlinnalaisia rotareita seuraavasta kolmesta asiasta:

  1. Rotaryn vahvistaminen
  2. Palvelutyö
  3. Julkikuva.



2.10.2017

Viikkokokous 2.10.2017

Paikalla oli 18 omaa jäsentä ja 10 vierailijaa Vanajaveden klubista. Presidentti Helena Lehkonen toivotti kaikki tervetulleeksi ja muistutti ensi viikon ohjelmasta. Torstaina 12.10. klo 8.30 - 11 kokoonnumme Ortelan koululle sitomaan seppeleitä. Sen jälkeen on Vanajaveden klubin kokous museo Militariassa, jossa lounas klo 11.30. Kokous pidetään tykkihallissa, ja siellä kuulemme piirikuvernööri Mikko Hörkön ajatuksia rotaryvuodesta.

Kokousesitelmän piti Etelä-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Helin.  Hänen aiheenaan oli Häme nousuun ???


Hämeen ongelmana on ollut viime vuosina negatiivinen väestönkehitys. Erityisesti nuoret ikäpolvet lähtevät Hämeenlinnasta opiskelemaan muualle ja jäävät sille matkalle. Mika Helin etsi esityksessään kasvun siemeniä. Tärkeimpiä näistä ovat asumisen edistäminen, Verkatehtaan kehittäminen ja vuosikelloon sidotut tapahtumat. Esityksen lopussa etsimme Hämeenlinnaan uutta elinvoimaa.


25.9.2017

Viikkokokous 25.9.2017

Presidentti Helena Lehkonen toivotti 20 omaa jäsentämme, 3 vierailijaa Hämeenlinnasta ja 12 henkilön ryhmän Kallion RK:sta tervetulleeksi. Joukossa oli entisiä hämeenlinnalaisia ja lyseolaisia. Tilaisuuden alussa presidentit kertoivat klubien toiminnasta ja vaihtoivat standaareja. Kallion klubin istuva presidentti on Riitta Männistö.



Kokousesitelmän piti johtaja Tarja Majuri. Hän kertoi valokuvin Hämeenlinnan kaupungin elinvoimaa vahvistavista kaupunkirakenteista.



18.9.2017

Viikkokokous 18.9.2017

Presidentti Helena Lehkonen toivotti 16 omaa jäsentämme ja 10 vierailijaa tervetulleeksi yhteiskokoukseen Vanajaveden RK:n kanssa. Kokousesitelmän piti uusi jäsenemme, kehityspäällikkö Mirja Ojantausta Hämeen kauppakamarista. Hän esitteli kauppakamarin toimintaa ja valiokuntia, joissa toiminta konkretisoituu yhteistyössä eri tahojen kanssa. Tämän vuoden teemana on johtaminen. Klikkaa kuvat suuremmiksi!


11.9.2017

Viikkokokous 11.9.2017

Presidentti Helena Lehkonen toivotti 13 omaa jäsentämme, 3 vierailijaa sekä vaihto-opiskelijamme Olivia Lordin tervetulleeksi kokoukseen. Helena kertoi, että ruoan toimittajamme on jälleen vaihtumassa ja mahdollisesti myös aterian sisältö muuttuu salaatiksi. Ensi maanantaina 18.9. pidämme yhteisen kokouksen Vanajaveden klubin kanssa.

Esitysvuorossa oli uusi vaihto-opiskelijamme Olivia Lord, jonka esityksen aiheena oli My Life. Olivia on kotoisin USA:n kaakkoisosasta Georgiasta. Hänen perheensä asuu lähellä Irma-hurrigaanin vaikutusaluetta, Atlantan Mariettassa. Atlantan metropolialueella asuu 5,7 miljoonaa ihmistä ja Marietta on yksi suurimmista esikaupungeista.


Olivia esitteli perheensä, harrastuksensa, kaverinsa ja koulunsa. Hän käy Nord Cobb High Schoolia. Tilaisuuden lopussa Olivia luovutti presidentille lähettävän East Cobb -aamiaisklubin standaarin.


Olivian esityksessään näyttämät kuvat. Klikkaa jos haluat ne suuremmiksi.












4.9.2017

Viikkokokous 4.9.2017

Presidentin sijainen Miina Vuorela aloitti kokouksen. Pekka Nissilä toi terveiset kummitytöltämme Kamerunista. Kokousesitelmän piti Esa Jaatinen, jonka idea kaikkien sankarihautojen varustamisesta havuseppelein itsenäisyyspäivänä on saanut laajalti vastakaikua. Esimerkiksi Kanta-Hämeen kunnissa on yhteensä 1443 sankarihautaa, jotka tulevat saamaan seppeleensä.


YLE:n arkistosta löytyy lisätietoja ja opasvideo seppeleen sidontaan.

Myös rotarit pääsevät mukaan havuseppeleprojektin talkoisiin. Lokakuun 10. päivänä on mahdollista osallistua havujen noutoon metsästä ja 12.10. pidetään Ortelan koululla sidontatalkoot klo 8.30-11. Tämän tilaisuuden jälkeen on IC-kokous museo Militariassa. Saamme mukaan myös piirikuvernöörimme.

Lokakuun 28. päivänä talkoot jatkuvat Hämeenlinnan torilla.

28.8.2017

Viikkokokous 28.8.2017

Presidentti Helena Lehkonen avasi kokouksen toivottamalla 15 omaa jäsentämme ja 2 vierailijaa tervetulleeksi. Helena toi terveiset Evolta Johtajatulet -tilaisuudesta.



Kokousesitelmän piti Olavi Virtamo Vanajaveden klubista. Hänen aiheenaan oli Protokolla Kultarannassa. Olavi kertoi omista kokemuksistaan siitä, miten vierailu presidenttiparin luona suunnitellaan ja toteutetaan. Alla ovat kalvokuvat Olavin esityksestä. Klikkaa kuvat suuremmiksi!