Hämeenlinnan Rotarykalenterit

28.6.2010

Viikkokokous 28.6.2010

Paikalla oli 16 omaa jäsentä ja 5 vierasta. Past-presidentti Heikki Lindroth avasi kokouksen ja toivotti osallistujat tervetulleiksi. Tilaisuuden alussa jaettiin PHF-arvo ansioituneelle jäsenellemme Ilkka Rannalle. Sen jälkeen uusi vaihto-oppilaamme Anne Valaja kävi esittäytymässä. Anne lähtee vuodeksi opiskelijavaihtoon Saksaan.

Viikkoesitelmän piti ST1:n Ben Wiberg. Hän esitteli Karanojan kaatopaikalle rakennettua bioetanolitehdasta, jonka on tarkoitus tuottaa ensi syksystä alkaen liikennepolttoainetta biojätteistämme. Koko esitys tulee lähiaikoina kuultavaksi tänne blogiin. Klikkaa kuvat suuremmiksi!

Markku Kuivalahti
sihteerin sijainen


 
 



22.6.2010

Käätyjen vaihto Hämeen linnassa 22.6.2010

Tänään vietimme kauniin päivän päätteeksi rattoisan iltahetken Hämeen linnassa. Paikalla olivat Hämeenlinnan, Vanajaveden, Aulangon ja Verkatehtaan klubin vanhat ja uudet presidentit sekä noin 70 rotaria puolisoineen. Tilaisuus alkoi klo 17 opastetulla kierroksella linnassa. Sen jälkeen joimme alkumaljat leivintuvan alakerrassa, jossa puhuivat past presidentti Heikki Lindroth ja aloittava presidentti Vesa Toivonen. Illallinen oli katettu leivintuvan yläkertaan. Ruokailun ohessa meitä viihdytti laulullaan ja kitarallaan turkulainen rotari Pepe Gonzalez. Illallisen jälkeen seurasi juhlallinen PHF-arvon luovutus Pekka Nissilälle. Myös Ilkka Rannalle on myönnetty PHF-arvo, joka luovutetaan hänelle syyskauden alussa.

Lopuksi uudet presidentit Jari Papunen, Vesa Toivonen, Heikki Pakkanen ja Heikki Kokko saivat kaulaansa käädyt edellisiltä presidenteiltä Heikki Lindrothilta, Kari Kinnuselta, Helena Rantaselta ja  Hannele Yrjö-Koskiselta. Klikkaa kuvat suuremmiksi!

16.6.2010

Viikkokokous 14.6.2010

Paikalla oli 31 omaa jäsentä sekä 2 vierailijaa, yhteensä 33 rotaria. Tuleva presidentti Jari Papunen avasi kokouksen kello 12.24 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Muistutettiin vielä käätyjenvaihtotilaisuudesta 22.6.2010 Hämeen Linnassa. Tilaisuuteen voi vielä jälki-ilmoittautua. Laitettiin kiertämään myös varauslista ensi vuonna pidettäville luokite-esitelmille.

Esitelmän piti Markku Kuivalahti aiheesta Kokousväen evästykset seuraavan rotaryvuoden toiminnaksi edellisen jäsenkyselyn tulosten valossa. Keskustelua tulevan vuoden ohjelmasta käytiin yliopettaja Markku Kuivalahden johdolla. Markku kertasi edellisen jäsenkyselyn tuloksia ja kommentteja, mikä toimi hedelmällisenä pohjana kokouksessa käydyille keskusteluille. Seuraavia kommentteja esitettiin:

Jäsenten toisiinsa tutustumisen edistämiseksi keskusteltiin / ehdotettiin:
  • yhteisiä retkiä, joita aikaisemminkin on järjestetty enemmänkin
  • jokaisen jäsenen ”kolmen minuutin esittelyä” esim. kokouksen alussa
  • iltakokouksia pikkupöydissä ”lasin ääressä”
  • teemailtoja urheilun/liikunnan, teatterin (esim. ennen ensi-iltoja) tms. merkeissä
  • yhteisen tutustumistilaisuuden järjestämisestä uusille jäsenille
Uusien jäsenten mielenkiinnon ylläpitämiseksi ehdotettiin välitöntä aktiivista mukaanottoa klubitoimintaan / hallitustyöskentelyyn kuitenkin siten, että vältettäisiin ”ylityöllistämistä”

Lisäksi kokouksessa keskusteltiin:
  • kokousajankohdan muuttamisesta ensi kaudella 11.30 – 12.30, mikä sai jäseniltä kannatusta, koska se parantaisi läsnäolomahdollisuuksia
  • klubin jäsentenvälisestä tiedonkulusta ja sen tärkeästä merkityksestä, että ketään ”ei unohdettaisi” esim. sairastapauksen sattuessa
  • Rotarylaulun opettelemisesta musiikin alan luokitteisiin kuuluvien johdolla
  • Hämeen Linnan vintin siivoustalkoista
  • Jäsenkyselyn tarpeellisuudesta esim. vuosittain tai joka toinen vuosi
Hämeenlinnassa 14.6.2010

Jari Kovalainen
II Sihteeri

Rotaritoimintaa Guatemalan sademetsissä

Alla olevalla videolla kuvataan Steve Dudenhoeferin vapaaehtoistyötä Guatemalassa.

Rerooted from Rotary International on Vimeo.

13.6.2010

Poliota potkitaan Afrikasta jalkapallon avulla

Poliokampanja on Afrikassa yhdistetty mukavasti jalkapallon MM-kisoihin. Bill Gates muiden mukana oli Nigeriassa kirjoittamassa nimensä palloon ja samalla tukemassa kampanjaa. Katso lisää alla olevasta videosta!

7.6.2010

Viikkokokous 7.6.2010

Paikalla oli 24 omaa jäsentä ja 6 vierailijaa, yhteensä 30 rotaria. Edellinen presidentti Pekka Nissilä avasi kokouksen kello 12.22 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Pekka Nissilä kertoi klubimme Ankkuri – hankkeelle osoitettujen rahojen allokointiin liittyneistä ongelmista, jotka ovat nyt saatu ratkaistua. Muistutettiin käätyjenvaihtotilaisuudesta 22.6.2010 Hämeen Linnassa ja laitettiin ilmoittautumislista kiertämään. Laitettiin kiertämään myös varauslista ensi vuonna pidettäville luokite-esitelmille.


Kokouksen esitelmän piti Vanajavesikeskus – hankkeen pääsihteeri Sanni Manninen Johansen aiheesta Vanajavesikeskus Vanajaveden kehittäjänä. Hän esitteli mielenkiintoisessa esityksessään Vanajavesikeskus – hankkeen lähtökohtia, toimintamalleja sekä tavoitteita. Vanajavesikeskus – hanke on maakunnallinen suurhanke, joka on parhaillaan valmistelussa ja aloittaa virallisesti toimintansa vuonna 2011. Vanajavesikeskuksen tavoitteena on että Vanajavesi on hyvässä tilassa 15 vuoden kuluttua ja myös muiden Vanajaveden reitin vesien tila on parantunut. Vesiensuojelun lisäksi hanke puolustaa Vanajaveteen liittyviä ympäristöarvoja sekä esim. matkailuun, virkistykseen ja asuinympäristöön liittyviä arvoja, jotka ovat selkeitä Vanajaveden vetovoimatekijöitä.

Vanajaveteen kuuluvat Pääjärvi, Loppijärvi, Kernaalanjärvi, Takajärvi, Renkajärvi ja Vanajanselkä sekä em. järviä yhdistävät joet. Tällä hetkellä Vanajaveden vesien laatu on keskimäärin tyydyttävä tai välttävä. Ainoastaan Pääjärvi, Loppijärvi ja Renkajärvi saavat arvosanan hyvä. Suurin vesistöön joutuvien ravinteiden lähde on maanviljelys. Muita ravinteiden lähteitä ovat haja-asutus, yhdyskunnat sekä teollisuus.

Vanajavesikeskuksen toiminta perustuu vapaaehtoisuuteen ja se pyrkii tuloksiin jatkuvalla, pitkäaikaisella työllä, pysyvällä henkilöstöllä sekä erilaisilla hankkeilla. Vanajavesikeskus – hankkeen toimintaan voi tutustua esim. 9.6.2010 Verkatehtaan rannassa Hämeenlinnassa pidettävässä Vanajavesi-illassa.

Esityksessä näytetyt kalvot löytyvät täältä pdf-muodossa.

Hämeenlinnassa 7.6.2010
Jari Kovalainen
II Sihteeri

1.6.2010

Viikkokokous 31.5.2010

YRITYSVIERAILU
Suomen Yrittäjäopisto
Kirjastokatu 1, Hämeenlinna

Paikalla omia jäseniä 22 ja vierailijoita 2, yhteensä 24 rotaria. Presidentti Heikki Lindroth avasi kokouksen kello 12.24 ja toivotti osallistujat tervetulleeksi. Presidentti kiitteli Pekka Nissilää, jonka ponnistelujen ansiosta Ankkuri –hankkeesta Hämeenlinnan Rotaryklubille allokoidut rahat ovat nyt käytettävissämme. Muistutettiin käätyjenvaihtotilaisuudesta 22.6.2010 Hämeen Linnassa, johon voi edelleen ilmoittautua.

Seuraavat kokoukset 7.6.2010 Sanni Manninen-Johansen: Vanajavesikeskus Vanajaveden kehittäjänä sekä 14.6.2010 Sari Tanskanen: Ajankohtaista hammaslääketieteestä.

Kokouksen esitelmän piti yksikön johtaja Maria Elina Taipale aiheesta Suomen Yrittäjäopisto yrittäjien valmentajana. Hän esitteli mielenkiintoisesti Suomen Yrittäjäopiston toimintaa. Suomen Yrittäjäopisto on valtakunnallinen opetusministeriön alainen ammatillinen erikoistunut aikuiskouluttaja, jossa työskentelee yhteensä n. 70 henkilöä. Suomen Yritysopiston järjestää yrittäjiä monella tavalla tukevia koulutuksia ja kursseja kiinteästi kolmella paikkakunnalla: Hämeenlinnassa, Kauhavalla ja Seinäjoella, minkä lisäksi toimintaa on kaiken kaikkiaan 30 paikkakunnalla. Hämeenlinnassa työskentelee yhteensä 17 henkilöä. Toimintaa ohjaavat yrittäjyys, asiakaslähtöisyys, käytännönläheisyys sekä yksilöllisyys.

Suomen Yrittäjäopisto Häme (SYO Häme) on toiminut Hämeenlinnassa vuodesta 2005. Aluksi toimipiste sijaitsi Palokunnankadulla. Uusiin toimitiloihin historialliseen Kirjastokatu 1 sijaitsevaan rakennukseen päästiin muuttamaan 1.3.2009. Kyseinen rakennushan on alun perin vihitty 22.10.1900 ortodoksiseksi sotilaskirkoksi, minkä jälkeen se on toiminut mm. kirjastona 1924 – 1983.

Maria Elina Taipaleen mukaan n. 70 % SYO Hämeen asiakkaista tulee Kanta-Hämeen alueelta ja n. 40% rahoituksesta yksityiseltä sektorilta. SYO Häme onkin kehittynyt merkittäväksi pienen ja keskisuuren yritystoiminnan tukijaksi Hämeessä tarjoten konkreettisia apuvälineitä liiketoiminnan kehittämiseen ja tukemiseen. Esimerkiksi vuonna 2009 koko Suomessa suoritettiin yhteensä 150 yrittäjätutkintoa, joista 74 suoritettiin Hämeessä.

Toiminnassaan SYO Häme tarkastelee asioita arjen yrittämisen lähtökohdista. Kurssien pituus vaihtelee, ja on myös räätälöitävissä sopimuksen mukaisesti. Tyypillisesti pitkäkestoinen valmennus kestää n. 1 – 1,5 vuotta. Esityksen kalvot löytyvät täältä.

Suomen Yrittäjäopistolla on myös omat nettisivut
http://www.syo.fi/Pages/Etusivu.aspx

Hämeenlinnassa 31.5.2010

Jari Kovalainen
II Sihteeri