Hämeenlinnan Rotarykalenterit

2.5.2011

Viikkokokous 2.5.2011

Presidentti Jari Papunen toivotti 35 omaa jäsentä ja 7 vierailijaa tervetulleeksi. Olli Kausti keräsi perinteisen avustuksen Viron Suomipojalle. Ensi viikon kokouksessa Jarmo Kulmala kertoo pysäköintitalojen rakentamisesta. Ennen viikkokokousta klo 10.30 alkaen pidetään hallituksen kokous.


Luokite-esitelmän piti Sari Rautio aiheesta Hallitusohjelman työstö ja Suomen menestyksen aihiot. Sari on ollut jo usean vuoden ajan kokoomuksen työryhmissä muokkaamassa ensin vaaliohjelmaa ja sen jatkeena tulossa olevaa hallitusohjelmaa. Lisäksi hän on mukana Kuntaliiton toiminnassa, joten asiantuntemusta löytyy useasta näkökulmasta. Sari oli jakanut esityksensä kolmeen aiheeseen:

  • Ohjalmatyö - Kokoomus
  • Erään intressitahon näkemykset - Kuntaliitto
  • Hallitusneuvottelujen eteneminen - vaalivoittajien näkemysten yhteensovittaminen.
Ohjelmatyö aloitettiin jo vuonna 2009 Kataisen ja Virkkusen työryhmissä. Sari oli mukana Henna Virkkusen vetämässä työryhmässä Talouskasvun ja työllisyyden vahvistamisesta. Loppuraportti valmistui 18.1.2011 ja siihen on koottu 30 toimenpidettä Suomen parhaaksi. Toimenpiteet on ryhmitelty seuraavien otsakkeiden alle:
  • Uusi oppimisen kulttuuri korkean osaamisen takaajaksi
  • Yrittäjyys kantaa Suomea
  • Työpaikoille hyvinvointia ja työhön sujuvuutta.
Hallitusneuvottelut ovat käynnistymässä. Esityksensä lopussa Sari kertoi oman veikkauksensa neuvotteluiden tuloksista.

Ei kommentteja: