Hämeenlinnan Rotarykalenterit

21.2.2011

Viikkokokous 21.2.2011


Tuleva presidentti Jari Kovalainen toivotti 29 omaa jäsentä ja kaksi vierailijaa tervetulleiksi. Luokite-esitelmän piti Pirjo Akolahti aiheesta 43 vuotta turvallisuutta Hämeenlinnassa. Pirjo kertoi mielenkiintoisesti Linnan Vartijat Oy:n historiasta ja toiminnasta. Yrityksen juuret juontavat vuoteen 1945, jolloin Kanta-Hämeen Hengitys ry halusi auttaa keuhkotauteihin sairastuneita. Sosiaaliturvaa ei ollut ja sairaiden työllistyminen oli vaikeaa. Hämeenlinnassa oli vartioinnin tarvetta, joten keuhkosairaita palkattiin tähän uudenlaiseen ammattiin. Eläkkeelle siirtynyt komisario Toivo Juutilainen auttoi uuden toiminnan käynnistämisessä. Osa vartijoista oli paikallisvartijoina ja osa kierteli piirivartijoina. Vartijoiden tehtäviin kuului myös rakennusten lämmitys. Yksityisetsivätoiminta alkoi vuonna 1978, ja tärkein tutkimuskohde oli yritysten hävikki. Lisäksi hankittiin todisteita avioero-oikeudenkäynteihin.

Linnan Vartijat sai oman hälytyskeskuksen Vanajantielle 1974. Nykyisin Kanta-Hämeen Hengitys ry omistaa koko osakekannan. Vartijat turvaavat omaisuuden lisäksi myös henkilökuntaa ja heidän työrauhaansa. 1980-luvulla otettiin käyttöön turvapuhelimet, 1990-luvulla kameravalvonta ja 2000-luvulla kotien turvateknuiikka. Linnan Vartijat on yksi suurimmista paikallisista toimijoista koko Suomessa. Sillä on noin 80 työntekijää. Me valvomme puolestasi - on yrityksen slogan.

Ei kommentteja: