Hämeenlinnan Rotarykalenterit

31.1.2011

Viikkokokous 31.1.2011

Presidentti Jari Papunen toivotti 10 vierailijaa ja 27 omaa jäsentä tervetulleiksi. Vietimme hiljaisen hetken pois nukkuneen jäsenemme Osmo Kallion muistoksi, jonka jälkeen Onni-Sakari Karisto muisteli Osmon elämäntaivalta ja toimintaa rotareissa. Stuart Köhler informoi osallistumisprosentin laskusäännöistä. Ilpo Kleemola kertoi, että helmikuun alusta ruoan hinta nousee 20 senttiä. Presidentti muistutti 8.2. operettimatkasta, jolloin 38 ennakkoon ilmoittautunutta lähtee katsomaan Iloista leskeä. Bussi starttaa Wetterhoffin edestä klo 16.30. Ensi viikon IC-kokous pidetään Janakkalassa 9.2. klo 17.30. Onnettomuuskeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi tulee alustamaan.


Terttu Häkkinen esitteli päivän alustajan, Hämeen-Sanomien päätoimittajan Pauli Uusi-Kilposen. Hän on lehden 26. päätoimittaja ja samalla toimitusjohtaja.

Uusi-Kilposen aiheena oli Media murroksessa. Sanomalehti on muuttunut monimediaksi, joten koko liikeidea on pitänyt vaihtaa siten, että lähtökohtana on tiedon hankinta, tiedon tuottaminen, jalostaminen sekä erilaisten jakelukanavien käyttäminen. Paperisen lehden lisäksi uutisia toimitetaan tietoverkkoon ja langattomien yhteyksien kautta kännyköihin. Vuoden 2015 jälkeen tulee uutena mediana mukaan sähköiset paperit. Sisällön tuottajien on oltava moniosaajia, ja tuotot pitää kerätä monesta eri lähteestä. Haasteet ovat kovat sekä teknisesti, toiminnallisesti että kaupallisesti. Tästä syystä mediatalot tulevat verkottumaan. Pauli Uusi-Kilposen mukaan paperilehti pitää pintansa, mutta entisillä metodeilla ei enää menesty. Uutisten erilaiset näkökulmat ja taustoitukset korostuvat. Verkkopalvelut tuovat kestotilaajille lisäpalveluita, jotka ovat muille asiakkaille maksullisia. Voittajia ovat hakukonepalvelut ja sähköiset kauppapaikat.

Ei kommentteja: