Hämeenlinnan Rotarykalenterit

5.12.2016

Viikkokokous 5.12.2016

Varapresidentti Helena Lehkonen avasi kokouksen ja toivotti tervetulleiksi 4 vierailijaa sekä 20 omaa jäsentämme. Hän kertoi myös, että olemme saaneet yhteishankkeellemme virallisesti Suomi 100 -statuksen.


Kenraali Ilkka Ranta piti erinomaisen ja ajatuksia herättäneen puheen Suomen itsenäisyydestä. Itsenäisyytemme täyttää huomenna 99 vuotta, mutta sen juuret ovat paljon pidemmällä. Ilkka Ranta aloitti analyysinsa 1000-luvulta, jolloin syntyivät suomalaisten siteet Ruotsiin ja kristinuskoon. Vuonna 1054 katolinen kirkko jakautui kahtia. Suomi jäi roomalaiskatolisen kirkon vaikutuspiiriin ja siten osaksi läntistä kulttuuria.

Ruotsin vallassa olimme yli 600 vuotta omana maakuntanamme. Näin pääsimme osaksi 1) vapaiden miesten yhteiskuntajärjestystä, 2) vahvaa hallintojärjestelmää ja 3) läntistä oikeusjärjestelmää. Venäjän vallan alaisuudessa olimme runsaat 100 vuotta keisarikunnan autonomisena osana. Vuoteen 1899 asti Suomi sai toteuttaa itsehallintoa keisarin tuella, mutta sitten alkoivat sortovuodet ja venäläistäminen.  Kansa ja sen virkamiehet eivät tyytyneet, vaan tekivät passiivista vastarintaa.

Vuonna 1917 Venäjä hävisi Japanille sodassa, ja alkoi bolsevikien vallankumous. Suomessa se johti vapaussotaan. Ilkka perusteli termiä vapaussota, koska Suomella oli laillinen armeija, vapaus toteutui ja sen vakuudeksi solmittiin Tarton rauhansopimus Neuvostoliiton ja Suomen välillä vuonna 1920.

Talvisotaan mennessä Suomi oli yhtenäinen, eheytynyt ja vaurastunut kansakuntana. Jokaisella oli jotakin puolustettavaa.

Kaikki historian tapahtumat tuhannen vuoden aikana ovat olleet pohjana itsenäisyydellemme. Ilkka Ranta päätti esityksensä Suomenlinnan kuninkaanportin kivitauluun hakattuihin Augustin Ehrensvärdin sanoihin: "Jälkimaailma, seiso täällä omalla pohjallasi äläkä luota vieraaseen apuun".

Hyvää itsenäisyyspäivää!




Ei kommentteja: