Hämeenlinnan Rotarykalenterit

18.2.2016

IC-kokous 17.2.2016

Aulangon klubin isännöimä IC-kokous veti salin täyteen kuulijoita Hämeen Sanomien tiloihin. Hämeenlinnan klubista oli paikalla 9 rotaria. Kahvituksen jälkeen meille kerrottiin Aina Group -konsernin historiasta, nykytilanteesta ja vähän tulevaisuudestakin. Hämeen Sanomat on perustettu yli 130 vuotta sitten.


Aluksi Rauno Lahti kertoi mielipidesivujen ja pääkirjoitusten toimittamisesta. Mika Sutinen kuvaili Aina Groupin uusia palveluita.


Harva tietää, että Aina Group on suuri verkkokauppias. Se myy kolmea eri kauppapaikkaa alan yrityksille. Kalastamo.com, Bellapuoti.com ja DreamPetStore.com ovat toimialakohtaisia kauppapaikkoja, joilla on yhteensä lähes 500 asiakasyritystä. Ainalla on nykyään myös Elomessujen järjestelyoikeudet.

Tilaisuuden lopussa Veli-Matti Virtanen kertoi sanomalehtialan murroksesta. Aina Group on pärjännyt taloudellisesti hyvin kovassa kilpailussa. Digitaalisuus näkyy verkkolehdissä, joilla on viikottain 50000 lukijaa. Printtilehti painetaan nykyään Alma Median painotalossa. Painokustannukset ovat 20 % lehden teosta.


Lehden teon hyvät journalistiset ohjeet löytyvät JSN:n webbisivuilta. Konsernin historia selviää alla olevasta kuvasta. Klikkaa kuvat suuremmiksi.


Ei kommentteja: