Hämeenlinnan Rotarykalenterit

7.7.2011

Vaihto-oppilaamme Anne Valajan Saksan kuulumiset


Hei!

Takoituksenani oli kirjoittaa Hämeenlinnan Rotary-klubille muutama sähköposti kuulumisistani vuoden aikana, mutta jotenkin unohdin sen kokonaan. Nyt tavaroita jo yhteen kasaten, muistin vihdoin kirjoittaa. Toivottavasti tekstistäni vielä ymmärtää, mitä haluan sanoa, sille en ole kirjottanut oikeastaan koko vuoden aikana lähes yhtään suomenkielistä tekstiä. :)

Menneen vuoden olen asunut Pohjois-Saksassa, kaupungissa nimeltä Schwerin. Schwerin on mielettömän ihana ja rauhallinen kaupunki. Olen tuntenut vuoden aikana oloni erittäin kotoisaksi. Schwerin ei poikkea paljoakaan suomalaisista kaupungeista, Pohjois-Saksassa kun ollaan. Asukkaita kaupungissa on suunnilleen 90 000, mutta valitettavasti kaupungin asukasmäärä on laskussa puuttuvien korkeakoulujen ja yliopistojen takia. Itse kävin koulua nimeltä Goethe Gymnasium, joka sisältää luokat 5.-12. ja olin 10. luokalla eli vuotta nuorempien kanssa. Tämä ei kuitenkaan minua haitannut. Päinvastoin, aluksi oli helppo saada kavereita omalta luokalta, sillä 11. luokasta lähtien luokat ovat aina hajallaan kurssitusten takia, niinkuin Suomen lukioissa. Goethe Gymnasium on musiikkilukio, ja lauloinkin koko ajan koulun nuorisokuorossa. Meillä oli harjoitukset kaksi kertaa viikossa sekä viikonloppuisin usein esiintymismatkoja. Vuoden aikana kokeilin myös lentopalloa, tanssia, tennistä ja Saksassa suosituttua käsipalloa.

Schwerinin Rotary-klubia tapasin kolmen muun vaihto-oppilaan kanssa viikoittain. Joulu-tammikuussa tosin en tanssikurssini takia voinut osallistua. Rotary- klubi oli todella aktiivinen ja kutsui meidät aina mukaan konsertteihin, vierailuihin ja muihin tapahtumiin. Kerran viikossa yksi jäsen piti meille Saksan kielen tunteja ja kerran kuukaudessa kokoonnuimme yhden jäsenperheen kanssa pelailemaan korttipeleja ja kertomaan kuulumisia. Toukokuussa suoritin myös Goethe Institut testin B2-tason, jonka Rotary-klubi meille sponsoroi. Yksi vuoden kohokohdista oli tietysti Eurooppa-kierros, joka alkoi ja päättyi Berliiniin. Reissun aikana kävimme Saksan lisäksi Itävallassa, Tsekissä ja Italiassa. Vuoden aikana matkustelin muutenkin paljon. Jo vaihtovuoteni ensimmäiset kaksi viikkoa alkoivat Ranskan matkalla. Syyslomalla olin viikon Turkissa ja uuden vuoden vietin Alankomaissa, Rotterdamissa. Lopuksi kesäkuussa, viimeisellä kouluviikolla teimme luokkaretken Englantiin.

Olen asunut kolmessa eri perheessä, ja kaikki ovat olleet rakkaita minulle. Ensimmäiset viisi kuukautta asuin kahden vanhemman ja 14-vuotiaan veljen kanssa. Perheeseen kuuluu myös tytär, joka lähti vuodeksi Argentiiniaan. Seuraavaksi asuin noin kaksi kuukautta vanhemman pariskunnan luona isossa talossa. Kyseessä on myös sama Rotary-perhe, jossa vietimme kuukausittain peli-iltoja. Loput viisi kuukautta olen asunut neljän sisaruksen ja vanhempien kanssa, aivan kaupugin keskustassa. Ainoa tyttö on 10- vuotias ja pojat ovat 8, 13 ja 18 vuotiaita. Tässä perheessä asun paluulentooni asti. Paluulentoni on 30.07.2011 ja siihen saakka koitan vielä ottaa kaiken irti uskomattomasta vuodestani.

Lämpimät terveiset Saksasta
Anna Valaja                       

Ei kommentteja: